Digitaaliset työkalut jiiriin – 23.3.2022

.Aamu alkoi ihanan utuisen auringon noustessa ja lintujen livertäessä tulevaa kevättä. Maittavat aamukahvit kera lohileipien ja vienon puheensorinan, kirvoittivat koulutuksen alkuun Hyrian uudessa Kruunu kampuksessa Hyvinkäällä.

Kouluttaja Eveliina Paunonen starttasi päivän digitaalisten työkalujen parissa herättelemällä keskustelua ryhmässä mm. kysymyksillä oman yrityksen tavoitteista, miten digimarkkinoinnin toimenpiteet näkyvät yrityksessäsi ja mitataanko tavoitteita jotenkin.

Google Analytics työkaluna digitaalisten kanavien saavuttavuuden ja tavoitteiden mittaamisessa nousi vahvasti esille kouluttajamme puheessa. Liiketoiminnan muutamien tärkeimpien tavoitteiden asettaminen on tärkeässä roolissa yritystoiminnan digimarkkinoinnissa. Mielenkiintoista ja tärkeää infoa esimerkiksi Google Analyticsistä tuli myös sikäli, että vanha versio tulee poistumaan vuoden kuluttua ja uusi versio Google Analytics 4 tulee tilalle. Tämä on hyvä huomio oman yrityksen datan seuraamisessa, sillä uusi versio kannattaa ehdottomasti asentaa ennen vanhan poistumista.

Koulutuksien rikkaus piileekin juuri tämmöisissä asioissa, monipuolista ja tärkeää infoa rautaisen ammattilaisen kautta ei voi kylliksi arvostaa . Eveliina laittoi ihanalla innolla kaikki heti töihin “syväsukelluksen” kautta, eli eikun tuumasta toimeen ja koneet auki.

Mitä hyötyä datan keräämisestä sitten on? Miksi siihen kannattaa hieman käyttää aikaa? “Verkkosivukävijästä yksi sadasta tekee sen, mitä haluaisit kävijöiden tekevän“. Data antaa tietoa juuri sinun yritykseesi kohdistuvasta kiinnostuksesta ja näiden datatietojen avulla, voit helpommin kohdentaa markkinointiasi/ mainontaasi. Yksinkertaista, eikö totta?

Tiivistettynä päivän anti oli erittäin käytännönläheistä ja heti käyttöön otettavaa tietoa, paljon hyviä linkkejä ja käytännön apuja! Mahtava päivä siis kaiken kaikkiaan! Kiitos jälleen kerran Eveliinalle mielenkiintoisen päivän sisällön toteuttamisesta… Nyt kevättä kohden, vatsa täynnä maittavaa lounasta ja reppu täynnä uusia digitaalisia työkaluja!

LISÄTIETOJA:

Roni Pakkala

Projektipäällikkö

+358 40 661 6274

roni.pakkala@helsinkinorth.fi

HelsinkiNorth ry

Sini Rauhala

Hankevastaava

+358 40 610 4706

sini.rauhala@hyria.fi

Hyria koulutus Oy