Tuotteita myyntikuntoon – 29.3.2023
Lopetuksen aloitus, vai aloituksen lopetus? Näillä sanoilla starttasimme päivän Krapilla.
Talven ajan olemme yhdessä yrittäjien kanssa ideoineet, pyöritelleet ja raapustaneet matkailutuotteita. Yrittäjät ovat istuneet vierivieressä nenä kiinni ruudussa ja välillä vaihtaneet paikkoja, koska hyvässä verkostotyössä on syntynyt myös hyviä yhteisiä tuotteita.
Tänään oli tuotteistamisen aiheesta viimeinen yhteinen laboratoriokerta ja ennen päivän loppua saimme uudet tuotteet kuosiin. Myyntitekstit, hinnat sun muut infot olivat kasassa ja saipa yksi yrittäjä jo tehtyä tuotteellensa upean mainoksenkin, jonka hän laittoi myyntiin omaan somekanavaansa! Hurraa tällä konkreettiselle tekemiselle!
Iltapäivällä saimme kuulla myös valaisevan tietoiskun kv-asiakkuuksista, jonka meille piti Linnan Kehityksestä Outi Mertamo. Outi aloitti otsikolla “kasvua kansainvälisiltä markkinoilta matkailutoimijoille”. Outi kertoi, miten tärkeää on tavoitella kv-asiakkuuksia yhdessä ja minkälainen polku yritykselle on lähteä kohti kv-asiakkuuksia. Lisäksi saimme kuulla konkreettisen case-esimerkin Hämeenlinnan alueesta ja japanilaisten matkailijoiden kiinnostuksesta ja asiakkuudesta.
Olipa taas mukava päivä tuttujen yrittäjien kanssa, puheen sorina, yhteistyö ja uudet kuviot inspiroivat meitä kaikkia. Näillä energioilla kohti kevättä!
LISÄTIETOJA:
Roni Pakkala
Projektipäällikkö
+358 40 661 6274
roni.pakkala@helsinkinorth.fi
HelsinkiNorth ry
Sini Rauhala
Hankevastaava
+358 40 610 4706
sini.rauhala@hyria.fi
Hyria koulutus Oy